BOSA:n pilottina kokeiltu School of Whisky oli sen verran huikea menestys, että yleisö vaati toista. Ja yleisön sana on BOSA:n laki, joten tämän kerran School of Whisky vei meidät viskialueiden Bentleyhyn, Skotlannin Islayn saarelle.
Tällä kertaa Gastropub Tuulensuusta viskeistä oli kertomassa Jani Mikkonen, joka tunnetaan myös Olutmestari 2011 -tittelin haltijana ja myös vahvana viskitietäjänä. Olimme jälleen parhaassa seurassa.
Islay?
Islay (lausutaan ailaa) on saari Skotlannin länsirannikolla joka tunnetaan hyvin savuisista ja turpeisista viskeistään. Makujen kirjo on kuitenkin moninainen, joten Islayn viskeistä löytyy helposti myös makeutta ja mineraalisuutta. Makumaailmaan perusominaisuuksiin vaikuttavat että kypsytysvarastot ovat lähellä merta, käytettävä vesi joka suodatetaan turpeen läpi ja että valmistukseen käytetyt maltaat kuivataan voimakkaalla turvesavulla.
Pääsääntönä voi pitää että voimakkaimpia viskejä tuottaa Ardbeg, Lagavulin ja Laphroaig, siitä pykälää alaspäin tulee Caol Ila, Bruichladdich ja nyt jo lopetetun tislaamon Port Ellenin tuotteet. Keveintä kastia ehkä edustaa Bowmore ja Bunnahabhain. Keveämmissä viskeissä ei välttämättä ole turpeen läpi suodatettua vettä ja mausta löytyy makeutta, kun taas voimakkaammissa savu ja turve ovat hyvin vahvasti läsnä.
Yleisestihän viskin makuun vaikuttavat esimerkiksi vuosikerta, käytetyt tynnyrit, sekoitukset ja tislausten määrä. Näissä on eroja paljon sen mukaan kuka tislaa ja kuka pullottaa, sillä pullottajia löytyy enemmän kuin tislaamoita ja näillä on eri tyylejä viskin säilömisessä ja sekoittamisessa. Tällä kertaa saimme jälleen loistavan läpileikkauksen eri pullotuksista ja tislaamoista, sillä maisteltavana oli lähes joka tislaamolta jotakin.
Maistaminen 101
Perusohjeina maistamiseen voisi pitää, että tila on hyvin ilmastoitu, voimakkaat viskit kun tuottavat nopeasti höyryjä ja viskihengitys tekee aika jännän ilmanalan. Tuulensuun perähuone muistuttikin aika savupirttiä kun pöytään oli katettu yhteensä 120 viskilasia. Hajuaisti on viskeissä yli puolet maistamisesta. Viskejä tulee myös haistaa varovasti, eikä nenää työnnetä lasiin, sillä alkoholihöyryt ovat voimakkaita. Myöskään ei voi painottaa liikaa, että vettä tulee juoda paljon maistamisten välissä. Viski kuivattaa kroppaa ja suuta, maut jäävät peittoon nopeasti. Makua tulee vielä juomisen jälkeenkin uloshengitysilmasta, jota kutsutaan retro-olfaktoriseksi maistamiseksi, joka on hyvin relevantti varsinkin viskien maistamisessa.
Viskin maistaminen on hyvin vähän välineurheilua, mutta muutaman ohjeen voisi antaa. Lasin on hyvä olla hieman tulppaanimainen jotta aromeja pääsee syntymään, mutta ne eivät karkaa liian nopeasti pois. Islay-viskien kanssa varsinkin voin suositella Glencairn-tyylistä lasia. Jäitä viskin kanssa ei käytetä, sillä kylmyys peittää paljon makuja ja sulaneet jäät laimentavat viskiä liiaksi. Heikoimpia laseja maisteluun on ns. konjakkilasit jossa lasi tulee suoraan nenälle ja vaikeuttaa maistamista. Sen sijaan voimakkaampiin ns. tynnyrivahvuisiin viskeihin on suositeltavaa laittaa pari tippaa vettä, ihan vain sen verran että tuote laimenee lähemmäksi 40% alc. jolloin se ei polttele ihan niin pahasti. Esimerkiksi yli 60% tynnyrivahvuisen viskin juominen on lyhyt ilo, sillä sen jälkeen makuaisti on melko turta.
Viski-illassa testissä tällä kertaa
Niin kuin aiemmin mainitsin, saimme maisteltavaksi lähes joka tislaamon tuotetta Islaylta. Ensimmäisenä oli vuorossa Janinkin suosikkeja, Bowmore 12 yo. jonka savuisuus ei ole illan tuotteista voimakkaimpia. Mausta löytyy paljon mallasta, joka taipuu hieman appelsiiniin ja kahviin. Savua häivähdys, mutta maku on hyvin hedelmäinen ja pyöreä. Jälkimakuna kevyttä savua ja pähkinää. Bowmore on viskihyllyn perustuotteita joka tulisikin mielestäni löytyä jokaisen juomarin hyllystä. Sopii myös aloitteleville viskin ystäville.
Seuraavaksi siirryimme itsenäisen pullottamon, Signatoryn, tuotteeseen. Tämä viski oli Caol Ilan tislaama ja löytyy hieman samantyylisenä myös vaikkapa Alkosta tuolla nimellä, mutta tämä on Signatoryn oma näkemys, eli Caol Ila Signatory 1999-2010 11 yo. 46%, hogshead-tynnyrissä kypsytetty. Tätä tuotetta ei ole suodatettu, joten vettä lisättäessä viskissä olevat partikkelit saattavat samentaa viskin, mutta tästä ei kannata hätääntyä. Tässä tuotteessa on hieman enemmän turvetta kuin savua ja maku muistuttaa ehkä jopa hieman savukalaa. Yleisesti aika kuivakka ja tuoksultaan keskivoimakas, väriltään hyvin vaalea. Selkeä ero perustuotteeseen on vaalea väri ja ehkä hieman raikkaampi yleisvaikutelma.
Kolmantena tuotteena tulee hyvinkin tuttu viskinystävän perustuote, Laphroaig 10 yo. 40% ja tämä edustaakin helposti perusviskien savuisinta ja turpeisinta ääripäätä. Joidenkin makuun tämä on liian epätasapainoinen, mutta pysyy omana kestosuosikkina. Tuoksussa merellisyyttä ja kevyttä maustetta, maussa alussa maltaisuutta mutta peittyy nopeasti voimakkaaseen tervasavupommiin. Tähän väliin saikin kulauttaa vesilasin tyhjäksi jotta muista saa vielä jotain irti.
Seuraava viski jatkaa tuttujen Islay-suosikkien linjaa, sillä Ardbeg 10 yo. 46% on myös viskihyllyjen kestosuosikki. Tämä on melko raikastuoksuinen, mutta kuitenkin voimakasmakuinen ja alkoholin määrään nähden yllättävän kevyt suussa. Alkoholi peittää kuitenkin savun makua hieman, jonka saa kuitenkin irti parilla vesitipalla lasissa.
Viides viski alkoi olla jo aika urheilua näiden savuisten aromipesien jälkeen. Eikä yhtään helpottanut että kyseessä oli Kilchoman 3 yo Inaugural Release, 46% joka on muihin verrokkeihin verrattuna hyvin raaka, mutta Islay-tuotteen ominaispiirteet löytyvät. Maussa savua, hieman jopa palanutta puuta. Tuoksu raikas ja sitruunainen, jälkimauksi jää hieman turpeen ja savun kevyttä yhdistelmää, mutta maku loppuu lyhyeen. Tämä oli hyvä esimerkki nuoresta tuotteesta joka varmasti vanhetessaan tulee olemaan huikea. Iästään huolimatta kyseessä ei ole mikään halpisviski, vaan suosittu, jopa keräilytuote.
Ehkä paras viimeiseksi, sillä luvassa oli illan ainoa tynnyrivahvuinen ja oma suosikkini tästä setistä, Lagavulin 12 yo. Cask Strength Special Release, 56,4%. Alkoholin määrä pakottaa tirauttaan pari vesipisaraa tähän, mutta ensiksi tietenkin maisteltava vähän ns. raakana. Tuoksu tässä peittyy hieman alkoholiin mutta paremmin kauempaa haisteltaessa aistisi tervaa, hiiltä, teetä ja jopa bitumimaisuutta. Tämä tuote on maultaan hyvin moniulotteinen ja maussa on merellisyyttä, sikaria ja ripaus mustapippuria. Lagavulin yleisesti onkin suuria klassikoita ja jopa kulttimaisessa suosiossa, sillä joskus Lagavulinin tuotteita ei riittänyt edes Suomeen asti ostettavaksi kun Japanilaiset liikemiehet olivat hamstranneet kaappinsa täyteen.
Loppusanat
No huh huh. Huone täynnä savuista turvearomia ja puheensorina sen kuin voimistuu. Ilmeisesti viski teki jälleen tehtävänsä ja siirrymmekin jo tutuksi tulleen illan juomatarjouksen pariin. Oli hienoa nähdä kuinka BOSA jälleen sai tuvan täyteen ja teki parikymmentä ilmeisen tyytyväistä ihmistä. Tuli sitten yhdessä tai erikseen, niin hyvä juoma kirvoittaa kielenkantoja ja sitä päätyy juttelemaan jopa ennestään tuntemattomille ihmisille. Eli äkkiseltään voisi sanoa että viski- ja olutillat ovat hyviä paikkoja tutustua ihmisiin, vaikka vähän ujommallekin. Ai niin, olihan täällä aika hyviä viskejäkin!