Oluen paneminen, tuo vuosisatoja, ellei -tuhansia vanha taito ja taide on kulkenut mittaamattoman pitkän tien antiikin ajan hämäristä vuosista 2000-luvulle. Tästä ovat todisteena Bosan säännölliset panosessiot, joissa valmistetaan oluita laidasta laitaan; kokemusta on muun muassa ruis-IPAn, amber alen, kuin myös lambicin teosta.
Oluen valmistaminen on melko yksinkertainen prosessi. Mutta kuten monet muutkin yksinkertaiset asiat elämässä, siihen voi tuoda lähes mittaamattoman määrä variaatioita muuttamalla vain paria tekijää; seikka, jonka todistamiseksi oluen ystävän ei tarvitse tehdä muuta kuin viettää hetki tutkailemalla erilaisia oluttyyppejä tai valmistusprosesseja.
Pohjimmiltaan olut syntyy maltaista, humalista, vedestä ja hiivasta. Maltaat ovat viljaa, yleensä ohraa, jotka on mallastettu kastelemalla viljanjyvät, jolloin ne alkavat valmistautua itämään tuottamalla sokereita. Ennen kuin ne alkavat itää, ne kuivataan ja paahdetaan halutulla tavalla. Humalat taas ovat kuivattuja köynnöskasvin kukintoja, joista saadaan aromia ja olutta säilöviä alfahappoja.
Maltaan jyvät rouhitaan myllyllä, jotta niistä saataisiin seuraavassa vaiheessa (mäskäys) liukenemaan irti mahdollisimman paljon sokereita. Niiden kuoret muodostavat myös mäskäyksessä patjan, joka auttaa suodattamaan halutun ”sokeriliemen” erilleen jyvistä. Rouhitut jyvät mäskätään, eli ne lisätään noin 60-70-asteiseksi lämmitettyyn puhtaaseen veteen, jossa niitä sekoitellaan noin tunnin ajan.Sinä aikana ne luovuttavat sokereita, jotka ovat lopputuotteen kannalta elintärkeitä.
Tarkka lämpötila riippuu siitä, minkä tyyppinen olut halutaan; lähempänä 60 astetta mäskätessä lopputuloksena on täyteläisempi olut (paljon käymättömiä sokereita) ja lähempänä 70 astetta kuivempi olut (suurin osa sokereista käy alkoholiksi). Mäskäyslämpötilaa säätelemällä voidaan muutenkin vaikuttaa kemiallisesti lopulliseen tuotteeseen. Mäskäyksen lopuksi erotetaan jyvät ja kuoret sokerisesta nesteestä.
Neste, jota kutsutaan vierteeksi, kuumennetaan kiehuvaksi, siihen lisätään humalaa, ja sitä keitetään noin tunti. Keiton aikana vierteen bakteerit kuolevat ja humalasta irtoaa siihen katkeraa makua sekä säilymistä auttavia aineita. Keiton lopuksi vierteeseen saatetaan lisätä uudelleen humalaa antamaan olueen aromia. Humalan aromit tuhoutuvat nopeasti kiehuvassa vedessä, siksi humalaa pitää lisätä uudestaan lopussa, jos olueen halutaan humalasta muutakin makua kuin pelkkää katkeruutta.
Lopuksi vierre jäähdytetään mahdollisimman nopeasti, jotta ilmassa olevat bakteerit ja villihiivat eivät ehdi pesiytyä siihen. Kaikkien välineiden on oltava desinfioituja, samasta syystä.
Vierre lasketaan käymisastioihin ja siihen sekoitetaan oluthiiva. Astiat suljetaan ja jätetään käymään pariksi viikoksi, alet huoneenlämpöön ja lagerit viileämpään, jonka jälkeen olueen lisätään hieman sokeria jälkikäymistä varten ja se pullotetaan tai astioidaan. Oluen annetaan tämän jälkeen tekeytyä laadusta riippuen vielä reilusta kahdesta viikosta pariin kuukauteen.
Bosalla on käytössään huippuluokan välineistöä oluen panemiseen, kirkkaimpana tähtenä monikymmenlitrainen Braumeister, joka helpottaa panemista enemmän kuin Orgasmintakaaja-3000! Tämän lisäksi pano-oluet tarjotaan kaikille halukkaille Saimaan Juomatehtaan puolesta!
Seuraa Bosan virallinen panojärjestys.
-
Välineet puhdistetaan perusteellisesti.
-
Laitetaan vesi lämpenemään.
-
Maltaat punnitaan ja rouhitaan panimomestarin ohjeiden mukaan.
-
Suodattimet Braumeisterin pohjalle.
-
Maltaiden lisäys.
-
Braumeisterin pumpun käynnistys.
-
Mäskäys
-
Maltaiden nosto pois, jonka jälkeen vierre laitetaan kiehumaan.
-
Humaloiden punnitus ja sukkaanlaitto.
-
Humaloiden keitto.
-
Käymisastioiden desinfiointi ja hiivan lisäys.
-
Jäähdytys, ilmastus ja loppusiivous.
Ja tämän jälkeen voivat panijat katsella ylpeänä kättensä tuotosta, odotellen samalla sitä mahtavaa hetkeä, kun olut saadaan laskettua pulloihin ja sitä kautta janoisen kansan suihin.