Vuvuzelakirjeenvaihtaja raportoi – Etelä-Afrikan nouseva olutkulttuuri

Kuten me kaikki tiedämme, rakas olutseuramme Bosa on viime vuosina panostanut kansainvälisyyteen, muutenkin kuin tutustumalla eri maiden olutkulttuureihin olutiltojen kautta tai järjestämällä vuosittaisia, legendaarisiksi tituleerattuja excursioita eteläiseen naapurimaahamme. Koska Eurooppa alkaa olla jo niin peruskauraa, lähetti Bosa viime vuonna toimihenkilönsä raportoimaan Brasilian olutkulttuurista. Koska sambakirjeenvaihtajamme onnistui tehtävässään erinomaisesti, tänä keväänä oli Etelä-Afrikan vuoro. Miksi mennä lähelle ja tunnettuihin olutmaihin, kun voi mennä kauas ja tutustua vasta pienpanimobuumiin heräileviin olutkulttuureihin. Eihän sitä Bosassa ennenkään ole tehty asioita helpoimman kautta.

Olutta Etelä-Afrikassa, maailman kahdeksanneksi suurimmasta viinintuottajamaassa (lähde Wikipedia, tietty)? Suomessa tai muualla Euroopassa ei ko. maan oluita vastaan ole tullut, joten odotukset maan olutkulttuurista eivät olleet kummoiset. Viinimaa pääsi kuitenkin yllättämään kirjeenvaihtajan hyvällä pale alella jo reissun 10331725_10203295156992590_1940616270_nensimmäisenä päivänä. Jack Blackin pale ale paljastuikin reissun yhdeksi parhaista tämän tyylin paikallisista edustajista. Muutenkin kolmen kuukauden reissun aikana olut maistui huomattavasti ennakko-odotuksia enemmän, jopa bosamaisilla standardeilla mitattuna!

Etelä-Afrikan ja erityisesti Kapkaupungin olutkulttuurissa on selvästi havaittavissa historian huomioiden ymmärrettäviä britti- ja hollantilaisvaikutteita. Alet ja stoutit ovat suosittuja, perus lagereiden lisäksi. Pienpanimobuumi on selvästi nousussa erityisesti Etelä-Afrikan Mother Cityn eli Kapkaupungin seudulla. Omaksi suosikiksi tämän alueen panimoista nousi Stellenboschista, Kapkaupungin läheltä perinteiseltä viinialueelta ponnistava Darling Brew, jonka Black Mistporter ja Slow beerlager olivat allekirjoittaneen suunmukaisia. Myös pullojen koko design miellytti visuaalista silmää, toki pullon koolla, 550ml, saattaa olla vaikutusta arvioon. Enempi aina parempi. Mielenkiintoinen uusi tuttavuus raportoijalle oli Van Hunksin Pumpkin ale, joka hurmasi mausteisuudellaan.

10331686_10203295157032591_328196257_nKapkaupunki on täynnä toinen toistaan parempia ravintoloita, joista ilahduttavan monesta paikasta sai paikallista olutta hanasta, ainakin paikallisia bulkkituoteita Black Labelia ja Castle Lageria. Kirjeenvaihtajan lempijuottolaksi nousi kaupungin pääkadulla Longstreetilla sijaitseva Beer House, jonka valikoimiin kuuluu 99 erilaista olutta. Kuulemma ruoka tässä paikassa on myös hyvää, mutta allekirjoittanut itse keskittyi bosamaiseen tapaan enemmän juomapuoleen joka kerta ravintelissa vieraillessaan. Beer Housesta löytyi paljon paikallisia oluita sekä oluista kiinnostuneita ihmisiä, joiden kanssa löytyi yhteistä jutun juurta tuoppeja kumotessa.10287087_10203295156552579_1142407311_n

Muutenkin ihmiset Kapkaupungissa ovat todella rentoja ja sosiaalisia. Kuppiloissa ei tarvitse istua yksin kauaa ja ihmisiä löytyy ainakin Kapkaupungissa pubeista viikon jokaisena päivänä. Aina voi muutaman ottaa –mentaliteetti tuntui olevan etelä-afrikkalaisten keskuudessa vallalla. Olut kuuluu erityisesti tärkeänä osana myös maan grillailu-kulttuuriin (tai oikeastaan elämäntapaan), jota kutsutaan braaiksi. Braai tapahtuu perinteisellä puu- tai hiiligrillillä ja ruuanvalmistukseen saatetaan käyttää useita tunteja, samalla tietenkin olutta nauttien.

Kaiken craft beer –hypetyksen jälkeen on kuitenkin todettava, että Kapkaupungin ulkopuolella reppureissatessa eniten virtasi jo mainittu Black Label sekä kuiva omenasiideri Savanna, jota kuulemma saa myös Suomesta. Suurten kaupunkien ulkopuolella reissatessa tuli maistettua myös paikallisen Xhosa -heimon perinteistä itse tehtyä maissiolutta umqombothia, joka perinteiseen tapaan nautitaan yhdessä suuresta kulhosta hörppien. Makua voisi kuvailla…mielenkiintoiseksi.

Mitä reissusta tässä vähemmän tunnetussa olutmaassa jäi käteen? Kaljamahan ja rusketusrajojen lisäksi opin juomaan lageria, ei siis mikään turha reissu!10338987_10203295154632531_314721925_n

 

Kirjeenvaihtajanne Etelä-Afrikasta, Anna Oikarinen