Syksyn ensimmäinen olutilta 20.9.

Perinteikkäät BOSAn olutillat starttasivat tänäkin syksynä syyskuussa. Oluenmaistelukausi avattiin 20.9 tutusti Gastropub Tuulensuun kabinettitiloissa. Syksyn ensimmäisen illan aiheena oli pohjasivistys yleisimmästä eri olutlajeista sekä oluen valmistukseen liittyvät perusasiat. Teema houkutteli paikalle runsaasti BOSAlaisia, sekä wanhoja jääriä että uusia kiinnostuneita.

Oluiden kirjo

Suomen parhaaseen olutravintolaan sopivasti olutasiaa esitteli kovan luokan olutasiantuntija, ravintoloitsija Sami Lappalainen. Kierros aloitettiin vaaleilla lagereilla. Ensimmäisenä pääsimme maistelemaan höyhenen kevyesti hapokasta Tšekinmaan helmeä, Koutskyä. Vertailun vuoksi seuraavaksi oli tarjolla humalaisempi saksalainen König Pils. Matkamme jatkui tummempaan suuntaan aleihin, kohteen ollessa belgialainen Palm Speciale. Juomien maistelun ohessa valotettiin olutsaloja kuten pinta- ja pohjahiivaa, maltaan paahtoasteita sekä maitohappobakteereja. Olutseptetin toisen puoliskon aloitimme saksalaisella Paulaner Hefeweizenilla. Vehnäoluiden ominaismaun mysteerin taustojen paljastuttua jatkoimme toiseen hyvin omalaatuiselle maistuvaan olueeseen, irlantilaiseen Murphy’s stouttiin. Typpitietoiskun jälkeen oli aika siirtyä belgialaisia lambiceja edustavaan Cantillonin Lambiciin. Tämä edusti tyyppiesimerkkiä hyvästä spontaanikäyneestä oluesta, jonka peruominaisuuksia on katkeruus ja raikkaus. Tämän jälkeen siirryimme vielä hyvinkin tuttuun Lindeman’s Kriekiin, jonka voimakkaan kirsikkainen maku toimi hyvin juhlaillallisemme jälkiruokana, muistuttaen samalla kävijöitä oluiden suuresta makukirjosta – sekä BOSAn tulevasta lambic-olutillasta.
Tilaisuuden jälkeen osallistujat ottivat vielä omatoimisesti vähän tuntumaa tulevaan BOSAn ja Lederhosenin Oktoberfest-juhlaan kokeilemalla Masskrugin ja pretzelin pyhää liittoa. Olimme kauttaaltaan tyytyväisiä ja kaikki jäivät malttamattomina odottamaan BOSAn tulevia syksyn olutiltoja, joissa keskitymme aina tiettyyn oluttyyppiiin tai -teemaan.

PS. BOSA suosittelee pyhiinvaelluskohteena Gastropub Tuulensuun baaritiskiä, josta löytyy myös BOSA:n hyväksyntä kehystetyn merkin muodossa.

[nggallery id=17]